• kristinanoor-iland

Millainen olisi työympäristö, jos lapset saisivat sen suunnitella?


Työympäristöjä suunniteltaessa on hyvä myös hieman haaveilla. Valitettavasti haaveilu, tai ainakaan sen sanoiksi pukeminen, ei aina ole helppoa meille aikuisilla. Käännyimmekin haaveilun ammattilaisten puoleen.

Ja koska lasten työympäristönä on koulu annoimme päähaaveilijallemme Emilialle vapaat kädet koulun suunnitteluun.

Emilia 9-vuotta:

Kouluun saisi mennä milloin huvittaa ja sisältä löytyisi vuoristorata. Moderniin kouluun kuuluisi tietenkin myös teleportaatio mikä mahdollistaisi sujuvan kulkemisen paikasta toiseen. Ison yhteisen luokan ansiosta olisi ryhmätöidenkin teko helppoa.

Aivan kuin Harry Potterissa voisi näkymättömyysviitan turvin ottaa hieman omaa aikaa ja siirtyä vaikkapa lentotunnille. Äly(laite)kammio kuuluisi jokaisen koulun perusvarustuksiin eikä uima-allasta ja isoa televisiota tule tietenkään unohtaa.

Aava puolestaan oli päässyt tutustumaan vanhempiensa työpaikkoihin ja heti huomannut muutamia kehittämiskohteita.

Aava 5-vuotta:

Siellä olisi aina kivaa, jos ei haluaisi tehdä jotain niin saisi mennä toiseen huoneeseen riehumaan.

Siellä riehuntahuoneessa saisi juosta ja huutaa. Ja olisi puolapuut jotta voisi kiivetä.

Kaikissa tuoleissa olisi pyörät ja niillä voisi ottaa kisoja.

Ja aikuiset saisi paljon kahvia niin ne ei nukahtaisi kun niiden pitää puhua tärkeistä asioista.

Siellä olisi sellainen kahvila. Kahvi olisi ilmaista ja siellä olisi paljon herkkuja.

Millainen olisi sinun unelma työympäristösi?

#thoughts #workenviroment

38 views

ADDRESS 

 

Agile Work Oy 

Kuortaneenkatu 2 

00510 Helsinki

Finland  

Business ID: 2661604-9

CONTACT

 

E-mail:

contact@agilework.fi

 

Phone 

+358505427740 

INVOICING 

 

OPERATOR  

OpusCapita Solutions Oy 

E204503 

 

E-INVOICING

003726616049 

     

OVT / EDI 

003726616049