Meet the team: Kati Walkeajärvi

Gradient_Kati_1440×1080

Kati Walkeajärvi liittyi osaksi tiimiämme suorittaessaan harjoitteluaan tänä syksynä Agile Workilla. Mutta, kuka Kati on ja miksi hän halusi suorittaa harjoittelunsa täällä?

Hei Kati, hienoa saada sinut osaksi tiimiä. Kerro hieman itsestäsi.

Olen Lapin yliopistosta loppuvuodesta 2020 valmistunut sisustus- ja tekstiilialan muotoilija. Lisäksi olen opiskellut sivuaineena muun muassa teollista muotoilua sekä arkkitehtuuria. Ennen Rovaniemelle muuttoa opiskelin pari vuotta matematiikkaa Helsingin yliopistossa, ja edelleen minulla on jollain tavoin matemaattinen näkökulma muotoiluun.

Miksi halusit suorittaa harjoittelusi täällä?

Olen ammatillisesti erityisen kiinnostunut tilasuunnittelusta, johon yhdistyy konseptisuunnittelua sekä palvelumuotoilua. Siksipä olen erittäin kiitollinen mahdollisuudesta olla osa Agile Work -tiimiä tämän syksyn ajan. Uskon, että Agile Work:llä pääsen hyödyntämään useimpia taitojani muotoilun saralta sekä oppimaan paljon uutta oikean elämän muotoilutyöstä.

Millaisia odotuksia sinulla on harjoittelun suhteen?

Odotan pääseväni kolmen kuukauden harjoitteluni aikana mukaan useisiin erilaisiin työympäristöjen suunnitteluprojekteihin. Erityisen tärkeää minulle on nähdä miten muotoiluprosessia toteutetaan oikeassa elämässä, opinnoissa tutuksi tulleiden harjoitusten sijaan. Vahvuuksiani muotoilutyössä on kyky ottaa uusia työkaluja nopeasti käyttöön sekä tarttua toimeen viivyttelemättä. Olen tottunut käyttämään useita visualisoinnin ja mallinnuksen ohjelmistoja niin opinnoissani kuin työelämässäkin, mutta odotan innolla oppivani uusia taitoja ja kehittämään muotoilutyöskentelyäni lähemmäksi ammattimaisuutta Agile Work -tiimin kanssa.

Olisitko kiinnostunut suorittamaan harjoittelusi Agile Workilla? Ota meihin yhteyttä ja kerro itsestäsi.

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.